Somesta sain aamulla tietää että on naistenpäivä. Muuten ei olisi ollut asiasta harmainta hajuakaan. Mutta sainpahan pinkkejä keväisiä tulppaaneja sen ansiosta, kun miehellekin lipsautin.
Näin päivän päätteeksi ajateltuna naistenpäiväni oli kuin satukirjoissa konsanaan vaikka aurinko ei paistanutkaan, siis jos niissä olisi joitain naistenpäiviä. Ensinnäkin oli talvilomapäivä, ja se mahdollisti sen että mies otti varhaisheränneet lapset ja sain nukkua melkein kymmeneen, mikä tuntuu hyvinkin tähtitieteelliseltä kellonajalta näissä piireissä. Kun nousin, oli puuro, (vieläpä riisi-) keitetty ja sitä riitti ja se oli hyvää. Sitten elelimme kuin boheemit muusikot ja vapaat taiteilijat: lapset leikkivät leikkejään luoden talon järjestystä koko ajan uuteen uskoon ja mies laittoi kitaraansa uudet kielet ja soitettiin yhdessä Dvorakin Humoreskia mikä on hieno kappale ja sopii hyvin alttoviululle ja kitaralle.
Päivän suurimpiin tapahtumiin kuului kuitenkin se, kun tämä jo useamman kerran edellä mainittu mies julkaisi youtubessa videon, joka esittelee rakkaiden kuorojeni Aavan ja Illusian tulevaa ensilevyä nimeltään ”Suomehen kevättä soittaa”. Olemme ahertaneet kuorojen kanssa mutta ahertanut on etenkin mieheni: äänittänyt, editoinut, masteroinut, tehnyt kaikkia äänityksenjälkeisiä tärkeitä asioita kun minä olen pureskellut kynsiäni ja yrittänyt hoitaa taloutta. Olo on kiitollinen ja tyytyväinen: tämmöinen meidännäköinen (kuorojen ja minun näköinen siis) levy on tulossa, ei enempää eikä vähempää. Kyllä sitä kelpaa kuunnella kun se sieltä painosta tulee. Ja elämä tuntuu muutenkin juuri nyt siltä, että kyllä tätä ihmisen kelpaa elellä.
Kelpaahan sitä useimmiten toki muulloinkin, mutta rehellisyyden nimissä: onhan tämä elämä myös muuta ja ihan kyllikseen sitäkin, joten nyt nautiskelen tästä ilosta ja tyytyväisestä olosta.
Sekin on nimittäin taito. Iloita kun sen aika on. Ja kiittää.